Kaksplus.fi

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Lastentarvikkeet ja liikuntarajoite

Mulla on viime aikoina pyörinyt mielessä paljon toteuttamisen arvoisia postausideoita. Yksi niistä koskee lastentarvikkeita ja äidin liikuntarajoitetta. Nyt kerron teille vähän siitä, mitä pitäisi ottaa huomioon kun hankitaan lastentarvikkeita ja perheen äiti (tai isä) on liikuntarajoitteinen. Tämä postaus perustuu täysin omiin kokemuksiini, joten kaikki nämä jutut eivät varmasti toimi samalla tavalla muissa perheissä. Liikuntarajoitteita on niin paljon erilaisia!

Kertauksen vuoksi kerron vielä, että minun liikuntarajoitteeni on melko lievä. Pystyn kävelemään, vaikkakin vähän hankalasti. Kyykkiminen ja kumarteleminen sekä painavien taakkojen nostaminen / kantaminen on vaikeaa.

Vaunut / Rattaat
Lastenvaunut on yksi suurimmista hankinnoista, joka tehdään tulevaa vauvaa varten. Meille ostettiin Teutonia Spirit S3 -yhdistelmävaunut. Niissä ei ole erillistä vaunukoppaa, vaan ratasosan selkänoja lasketaan alas ja siihen nostetaan pehmeä kantokassi pientä vauvaa varten. Spirit S3 on siis yhdistelmävaunut, joista saa tehtyä rattaat isommalle lapselle. Niissä on yksi kääntyvä etupyörä (saa lukittua tarvittaessa), mikä on meille tosi tärkeä juttu. Mun käytössä olevien rattaiden tulee olla mahdollisimman kevyet, ja helpot työtää. Kääntyvän etupyörän ansiosta rattaita on helppo kääntää; ei tarvitse painaa työntöaisaa alas ja nostaa siten eturenkaita ylös, mikä pitäisi tehdä jos eturengas ei olisi kääntyvä.

Kannattaa tarkistaa, että vaunuissa on myös nivelletty työntöaisa. Se on tarpeellinen, jos työnnät vaunuja pyörätuolista. Voit kääntää aisan alaspäin, ja istuma-asento pysyy ergonomisena kun ei tarvitse turhia kurotella.

Teutonia Spirit S3 pehmeällä kantokassilla. Pehmusteena äitiyspakkauksen
 makuupussi, jonka olen itse päällystänyt Marimekon Räsymatto-kankaalla.

Turvakaukalo
Toinen tärkeä hankinta vauvaa varten on turvakaukalo. Koska mun on vaikea nostaa painavia taakkoja, meille ostettiin mahdollisimman kevyt turvakaukalo. Sen lisäksi ostettiin kaukalolle telakka autoon, joten kaukalon voi vain napsauttaa kiinni autoon. Mun ei tartte kumarrella autoon ähertämään turvavöitä kiinni kaukaloon. Tämä on yksi parhaista ostoksista mitä on tehty, oon tosi tyytyväinen!

Maxi Cosi Cabriofix -turvakaukalo, johon on autossa telakka.
Matkarattaat
Meillä ei ole matkarattaita, mutta joissakin tilanteissa ne olis kyllä tarpeelliset. Sitten kun vauva kasvaa isommaksi, eikä enää istu turvakaukalossa, mutta ei kuitenkaan osaa vielä kävellä itse, olisi kätevä työntää vauva autolle matkarattaissa. Tämä asia tulee eteen meille tulevana syksynä / talvena. Esikoisen kanssa kyseisessä tilanteessa käytin paljon nuita meijän Teutonian rattaita, mutta ne on vähän työläät kasata autoon ja vie paljon tilaa.

Sitteri
Mulle on tärkeää, että voin laskea vauvan johonkin turvalliseen paikkaan kotona pienten puuhastelujen ajaksi. Totta kai voisin laskea vauvan joka kerta lattialle, mutta koska hän ei viihdy siellä kuin pienen hetken, on sitteri meille tosi tarpeellinen. Mun on vähän hankala nostaa vauvaa lattialta syliin, joten sitteri on senkin vuoksi kätevä meille. Meillä on Baby Björnin Balance -sitteri, joka ostettiin esikoisen ollessa pieni. Tuota on kätevä käyttää "syöttötuolina" nyt kun vauva on niin pieni, ettei oikeassa syöttötuolissa voi vielä istua. Me otetaan sitteri joka kerta mukaan mummilareissuillekin, koska se on niin kätevä ja helppo laittaa kasaan. Suuri plussa siitä, että menee pieneen tilaan kasattuna.

Baby Björn Balance-sitteri. "Sovituskuvia" en
nyt saanut, kun vauva on päiväunilla.
Esikoisen vauva-ajan jälkeen markkinoille on tullut TrippTrapp syöttötuoliin lisäosana saatava Newborn set, joka toimii siis sitterinä. Tuossa sitterissä lapsi on huomattavasti ylempänä kuin meijän Baby Björnin sitterissä, jolloin vauvan nostaminen siihen ja sieltä pois on helpompaa. Syöttötilanteissakin äidin tai isän ergonomia on parempi tuossa Tripp Trappissa :D

Toimiva hoitopiste
Sopivalla korkeudella oleva hoitopiste, jonka lähellä on vesipiste ja kaikki tarvittavat tarvikkeet on tarpeellinen oikeastaan kaikissa vauvaperheissä, mutta erityisen tärkeä se on äidille tai isälle, jolla on liikuntarajoite. Meijän perheen hoitopisteestä voit lukea tarkemmin täältä.

Pinnasänky
Vauvan nukkumispaikkana voi toimia joko vaunut, pinnasänky, perhepeti tai esimerkiksi äitiyspakkauksen laatikosta tehty vauvasänky. Meillä on pinnasänky, jossa vauva nukkuu yöunet. Vaunuissa nukutaan päiväunia ja mummulareissuilla myös yöunet. Pinnasängyn pohja on nostettu yläasentoon, ja toinen laita laskettu vähän alemmas. Mun on vähän helpompi nostaa vauvaa sängystä, kun hän ei makaa pinnasängyn pohjalla jossain lähellä lattianrajaa. Tuo pohjan nostaminen ei toki onnistu enää sitten, kun vauva osaa kääntyä itse. Pikkuveli on nyt muutaman kerran onnistunut kääntymään mahalleen lattialla, joten pitäisikin pikapuoliin laskea pinnasängyn pohjaa vähän alemmas.

Vauvan oma sänky, jossa Isoveljen asettelema pupu odottelee nukkujaa.
Patjan alle on laitettu tyyny, jotta pääty olisi korkeammalla.
Näin refluksi ei vaivaa vauvaa nukkuessa niin pahasti. 
Kantoreppu tai rintareppu
Meillä on ihan tavallinen Baby Björnin rintareppu (ostettu käytettynä 5 eurolla), jota tähän mennessä isi on käyttänyt kotona silloin tällöin. Kesälomareissulla ois tarkotus käyttää tuota rintareppua vähän enemmänkin, kun meillä ei oo tuplarattaita ollenkaan ja silloin tällöin tarvitaan Isoveljelle paikka rattaista. Kantoreppu tai rintareppu on varmasti tosi tarpeellinen pyörätuolissa olevalle äidille, koska sen avulla vauvaa voi pitää sylissä vaikka kelaisikin pyörätuolilla. Mulla ei oo vielä tullut Pikkuveljen vauva-aikana sellaista tilannetta, että olisi pitänyt ottaa pyörätuoli käyttöön.

Yhteenvetona voisi todeta, että kaikkien tarvikkeiden kohdalla me on jouduttu miettimään sitä, miten voisin helpoimmin nostaa vauvaa, eikä minun tarvitsisi liian paljon kantaa häntä. Keveys ja nostamisen helppous on ollut siis suurimpana pointtina kaikissa hankinnoissa. Toki myös hinta ja laatu vaikuttavat ostopäätökseen, koska aina ei ole mahdollisuutta ostaa sitä kalleinta. Tuotteen toimivuus erityisesti mun käytössä on meille kuitenkin tosi tärkeää!

Mitä asioita sinä painotat hankkiessasi lastentarvikkeita? Oletko ostanut käytettynä tai saanut jotain kavereilta vai ostatko aina uusia lastentarvikkeita?

6 kommenttia:

  1. Meillä on ostettu sekä uutena, että käytettynä. Viimeisin "tärkeä" hankinta oli tuplarattaat, jotta pääsen lenkille molempien neitien kanssa. Ostettiin halvalla käytetyt, eikä tosiaan mitkään muotitietoisen kiesit ole ne :S Mutta lenkille ne on välttänyt paremmin kuin hyvin! Tukevat ja hyvät työntää oli maasto kuoppaista tai tasaista, ylä- tai alamäkeä! Nyt niin mietityttää se ulkonäköseikka (hahaa pinnallista!) kesän menoja ajatellen. Ois ihana panostaa vähän hillitymmän värisiin... Mutta se hinta! Käytettynä ku löytäs hyvät. Ja pitäs mahtua pikkuauton peräkonttiin...

    -Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytettynä voi kyllä löytää hyviä rattaita, jos vaan jaksaa päivystää esim tori.fi -palstaa riittävän kauan. Tsemppiä etsintöihin! Meillä ei oo tosiaan ollenkaan tuplia, aateltiin selvitä nuilla meijän Teutonian yhdistelmävaunuilla. Saa nähä kuin meijän käy :D

      Poista
  2. Meiltä löytyy sekä uutena ja käytettynä myös. Tuplat on ollu ehottomat, ja just meijän tarpeeseen loistavat nuo mitkä meiltä löytyy. Ja nyt myytiin meijän emmaljungan yhistelmät, ja kun nuitten meijän tuplien istuinosat ja vauvankoppa käy myös yksittäiseen runkoon, semmonen oottaa nyt meitä lastentarvikeliikkeessä Rovaniemellä, kunhan vaan selvitään hakemaan. Vaunut ollaan tähän mennessä ostettu uutena, turvaistuimet käytettyinä tai saatuina. Mutta nyt kun pikkuveli pitää siirtää turvakaukalosta pois, ostetaan kai uutena nyt jonkulainen istuin.

    VastaaPoista
  3. Täälä kans tulee kohta puoliin uuden turvaistuimen hankinta eteen, kun tuo pikkunen kasvaa niin kamalaa kyytiä! Noo, on tässä vielä monta kuukautta kuitenki aikaa pohtia minkälainen ratkasu tehhään. Ajoitte eilen meijän ohi? Miks et soittanu?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siks ku ollaan koko porukka kamalassa flunssassa niin ajettiin vaan äkkiä kotiin. :/

      Poista
    2. No joo, ihan oikein että ajoitte ohi, kun sairaina ootte. Pikaista paranemista!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)