Kaksplus.fi

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Vedestä hyvinvointia

Nyt ei käsitellä uinnin tai vesijuoksun avulla saavutettavaa hyvinvointia, vaikka otsikko voisi sopia sellaiseenkin postaukseen. Ei, vaan tarkoitan vedenjuontia ja siitä tulevaa hyvinvointia.

Mulle on ollut aina hyvin vaikeaa juoda riittävästi vettä. Äiti on kertonut, että jo lapsena mulla oli tapana syödä ruoka ilman juomista. Sama tapa on säilynyt aikuiseksi asti, joten valitettavasti mun keho ei saa riittävästi nesteitä päivän aikana, jos en erityisesti kiinnitä asiaan huomiota. Suositusten mukaan aikuisen ihmisen olisi hyvä juoda normaaliolosuhteissa 1,5 litraa vettä vuorokauden aikana. Imettävälle äidille tämäkään ei riitä, vaan vettä tulisi juoda vieläkin enemmän. Helteinen kesäpäivä ei ole normaaliolosuhteita, jolloin silloin nesteiden tarve on huomattavasti suurempi.

Keho kärsii nestehukasta, jos nesteiden saanti on menetyksiä pienempi. Nestehukan oireita ovat muun muassa väsyminen, päänsärky, huimaus ja ruokahalun puute. Myös ihon kuivuminen ja ryppyjen lisääntyminen voivat olla merkki nestehukasta. Huulten kuivuminen voi myös olla yksi merkki liian vähäisestä veden juomisesta. Tähän liittyen olen kuullut sellaisen vinkin, että kannattaisi aina ennen huulten rasvaamista juoda lasillinen vettä.

Silloin tällöin kun olo on oikein nuutunut, huomaan skarpata vedenjuonnissa. Laitan pöydälle kannun täyteen raikasta vettä, ja päätän että sen on oltava tyhjä kun mies tulee töistä kotiin. Illan aikana vielä toinen kannullinen, jos vain suinkin muistaa/jaksaa/pystyy... :D Sitruunaviipale vesikannussa saa kannun näyttämään kivalta ja vesikin maistuu vähän paremmalle kuin pelkkä hanavesi.



Tässä muutama muukin vinkki vedenjuomisen lisäämiseen. Näitä olen aatellut joskus testata, jos ne vaikka toimis paremmin kuin tuo vesikannu keittiön pöydällä.
- juo lasillinen vettä aina kun olet käynyt vessassa
- juo lasillinen vettä aina kun käyt keittiössä / kuljet hanan ohi
- juo vettä heti kun tulet kaupasta tai kaupungilta kotiin

Kesällä otan johonkin lähtiessäni laukkuun mukaan Tupperwaren pullon täynnä kylmää vettä. Mutta ei se riitä, että juon helteisenä päivänä puoli litraa vettä. Ei tosiaankaan riitä! Kesän tullen onkin hyvä taas kerran skarpata veden juonnissa :D

Juotko sinä tarpeeksi vettä päivän aikana? Onko sulla käytössä joku kikka, jonka avulla muistat juoda riittävästi?

6 kommenttia:

  1. Mää oon juonu siitä asti ku aloin pudottaan painoa (lukiossa) paljon vettä. Sekä ennen imetystä-, että imetyksen aikana... Oikeastaan 2-3 litraa menee helpostikin päivin aikana, ja yölläkin, jos heräään (kun herään imettämään), juon mukillisen vettä. Mulla pysyy iho parempana, painonhallinta helpompana (aineenvaihdunta) ja virkistää se lasillinen raikasta vettä joka tapauksessa! Kun olen shoppailemassa/kylässä/retkellä, kärsin usein janosta, kun ei jaksa raahata monen litran vesipulloja ja se Tupperin puolen litran pullo on hetkessä tyhjä (usein yhdellä "kulauksella") :D
    -Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on kyllä hyvässä jamassa vedenjuonti :) Pystyisinpä itekki samaan, ei vissiin auta ku opetella..

      Poista
  2. Minäki juon vähintään 2l per päivä. Yleensä menee enempi, ja mulla on joko kannu pöydällä jonka täytän muutaman kerran päivässä tai sitte vaan aina muumimukillinen oikeestaan aina ku keittiössä oon. Jos vaikka luen jotaki lehteä keittiönpöydän ääressä niin vieressä on aina vesikannu niin tulee ihan huomaamatta juotua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kannujuttu on kyllä niin toimiva, että taidanpa taas laittaa pöydälle vesikannun. Pakkailujen lomassa siitä on hyvä käydä juomassa..

      Poista
  3. Mun tulee juotua ihan säälittävän vähän! Mä aina yritän skarpata, mutta sitten luisun takaisin entiseen..
    Tuo ihon ja huulten kuivuminen pitää mun kohdalla varmaan paikkansa, koska juon tosi vähän vettä!
    Ainut milloin tulee kitattua on salilla, juoksun tms. jälkeen..ja ruokajuomana juon aina vettä..mutta ei sekään taida riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans huulet kuivuu, varsinkin talvipakkasilla, tosi helposti. Ja huulirasvoihin jää vähän koukkuun, joten veden juomisella vois jatkossa yrittää helpottaa tilannetta.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)