Kaksplus.fi

maanantai 10. elokuuta 2015

Marimekko Karkuteillä-kankaasta taulu

Heti alkuun varoitus, tämä postaus on piiiitkä. Jos sinua ei kiinnosta kertomus kangastaulun syntymisestä, kannattaa hypätä kokonaan yli.

Menin viime viikolla yhtenä päivänä Marimekon liikkeeseen katselemaan kangasta lastenhuoneen seinälle tehtävää kangastaulua varten. Ajatuksissa oli jotain mustavalkoista, koska huoneessa on jo paljon väriä keltaisen tehosteseinän myötä. Ostinkin palakankaista palasen mustavalkoista Kaivoa.

Myyjän kanssa oli puhetta Karkuteillä -kankaasta, josta olen pitkään haaveillut lastenhuoneeseen. Olin kuitenkin haudannut haaveeni, koska hinta on liian kallis. Tuo myyjä kertoi Karkuteillä-kankaan valmistuksen loppuneen, mutta sitä löytyisi vielä outlet-myymälöistä. Innostuttiinkin sitten miehen kanssa lähtemään ex tempore-reissulle kauppakeskukseen, jossa tuo outlet-myymälä on. Pitkän jahkailun jälkeen ostin meille yhden raportin verran ihanaa värikästä kangasta. Sain sen huokeaan hintaan, koska metrihinta oli 25€ normaalin 37€ sijaan. Jahkailua aiheutti valmiin taulun korkeus, olin kuvitellut taulun hieman pienemmäksi, mutta eipä tuo lopputulos kuitenkaan liian iso ole.

Kotimatkalla poikettiin Bauhausiin ja ostettiin Finnfoamia pohjalevyksi. Valmiin taulun korkeus on siis 120cm ja leveys 131cm, joten ostimme kolme levyä finnfoamia, joista liiman ja ilmastointiteipin avulla kokosimme yhtenäisen levyn. (Yhden finnfoamin koko oli 120*60cm.) Ajattelin kuvien avulla vähän kertoa tuosta projektista, jospa tästä olisi apua jollekin omaa kangastaulua suunnittelevalle.


Aluksi leikkasimme yhdestä finnfoam-levystä 11cm levyen suikaleen. Mattopuukko oli tässä hyvä työväline. Seuraavaksi suikale teipattiin ilmastointiteipillä takapuolelta kiinni kokonaiseen finnfoamiin. Laitoimme kuumaliimaa saumaan ja todella nopeasti painettiin sauma yhteen. Teippi oli hyvänä apuna kohdistuksessa, koska kuumaliima kuivuu tositosi nopeasti. Toinen sauma teipattiin ja liimattiin samalla tavalla. Lopuksi laitettiin vielä varmistusteipit levyn "päätyihin" saumojen kohdalle. Jossain välissä silitin kankaan, olisi kannattanut silittää vielä huomattavasti paremmin, koska pienetkin taitokset näkyy valmiissa taulussa ikävästi.


Laitoimme kankaan matolle ja finnfoamin sen päälle. Sitten nidoimme kankaan kiinni raksanitojalla. Kannattaa laittaa aluksi muutama niitti jokaiselle sivulle ja tarkistaa, että kuva on suorassa. Sitten nidotaan kangasta kiinni keskeltä nurkkaan päin ja lopuksi taitellaan nurkat. Me leikattiin pienet palat kangasta pois nurkista, jotta niistä sai riittävän siistit. Jos haluat käyttää kangasta myöhemmin johonkin muuhun tarkoitukseen, ei kannata leikellä kangasta.

Valmista tuli, vaikka yön puolelle projektin valmistuminen menikin.
Näin jälkikäteen voi miettiä, mitä olisi kannattanut tehdä toisin. Valmiissa taulussa näkyvät rutut jäi harmittamaan, joten jatkossa silitän kankaan paremmin. Kangas on pakalla kaksinkerroin, joten keskellä oleva taite on "voimakkaimmin" rutussa ja näkyy nyt ikävästi. Kangas olisi kannattanut levittää lattialle eikä matolle. Matosta lähti nukkaa kankaaseen, ja sekin näkyy, mutta lähtee kai harjaamalla / kevyesti imuroimalla irti.

Olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka jotakin olisinkin tehnyt toisin. Kankaan kuva on ihanan leikkisä ja sopii lastenhuoneeseen huomattavasti paremmin kuin mustavalkoinen Kaivo. Siitä Kaivosta muuten tuli kuitenkin kangastaulu, se vain etsii vielä paikkaansa meiltä, mutta eiköhän me joku sopiva kolo sillekin löydetä. :)

Miltä lopputulos näyttää sinun mielestäsi? Oletko tehnyt itse kankaasta taulua?

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti ohjeesta on apua jollekin :)

      Poista
  2. Tosi hieno! Ja passaa just hyvin lastenhuoneeseen :) - Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tää on lastenhuoneeseen just passeli taulu. Äiti ja lapset tykkää! :)

      Poista
  3. Tuo kangas on kyllä kertakaikkisen herkku ja ihan mahtava tauluna! Mua harmittaa, että pojan huoneen ikkuna on semmoisessa paikassa, että siihen ei saa tuota kangasta verhona, kun kuvio on niin iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin herkku, että pakko oli hankkia kun vielä sitä löytyi. :) Kuvion koko on kyllä haastavan iso, itekin epäilin että ois liian iso tuohon seinälle.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin tuli, tykkään itekin valtavasti. Ja lapset myös ;)

      Poista
  5. Onpas ihana! Mää oon tuota kangasta ihastellut, jotenki piheys aina kuitenkin iskenyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekin olin jo kauan miettinyt tuota ja nyt sitten innostuin ostamaan etten vaan jää ilman :D Kyllähän tuolle taululle tuli nytkin aika paljon hintaa kun kankaan lisäksi hankittiin finnfoamit, mutta kalliimmaks ois toki tullut jos ois pitänyt täydellä hintaa ostaa kangas.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)