Kaksplus.fi

tiistai 29. syyskuuta 2015

Jauheliha-punajuurilaatikko

Viime viikolla (vai oliko se jopa toissa viikolla?) julkaisin viiden viikon ruokalistan, josta löytyy nelosviikolta punajuurivuoan nimellä ruoka, joka on tarkemmin sanottuna jauheliha-punajuurilaatikkoa. Syksyhän on punajuurien sesonkia, joten ajattelin jakaa tuon ohjeen teillekin, josko joku vaikka innostuu kokeilemaan :) Meillä Isovelikin tykkää tästä!


Jauheliha-punajuurilaatikko

5 isohkoa punajuurta
1½-2dl puuroriisiä
vettä
kasvisliemikuutio
400 g jauhelihaa
mausteita (esim. jauhelihamauste, pippuri, paprika)
2 dl ruokakermaa
(aurajuustoa)

1. Kuori punajuuret, ja raasta ne joko raastimella tai vaikka monitoimikoneella. Itse silppuan punajuuret Tupperwaren ExtraChefillä, sillä menee helposti raasteeksi eikä oo punajuurta ihan koko keittiössä ;)
2. Keitä punajuuria kasvisliemellä maustetussa vedessä jonkun aikaa (n. 10 min ehkä), lisää riisit kypsymään joukkoon.
3. Ruskista jauheliha pannulla ja mausta hyvin. Sekoita jauheliha riisi-punajuuriseokseen kun riisit on kypsyny. Sekoita joukkoon halutessasi aurajuustoa ja yks purkillinen ruokakermaa. Kuvan ruuassa ei ole aurajuustoa, koska olin unohtanut ostaa sitä.
4. Laita ruoka uunivuokaan ja paista sitä 150 asteessa noin tunti tai ylikin. Mitä pitempään annat hautua, sen parempaa! :) Käytin paistamiseen kannellista uunivuokaa (Tupperwaren UltraPro), jonka avulla ruoasta tulee kosteaa ja mehevää, vaikka paistoaika olisikin pitkä.
5. Tarjoa raejuuston ja salaatin kera. (Missä meiän salaatti, häh?!)

Innostutko kokeilemaan?


Edit: Muistathan, että punajuuri ei sovi alle vuoden ikäiselle lapselle korkean nitraattipitoisuuden vuoksi. Aurajuusto on suolaista, joten jos käytät sitä, suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä (ainakaan lasten annoksiin).

maanantai 28. syyskuuta 2015

Suurkirppis Ouluhallilla

Tämän viikon lauantaina eli 3.10.2015 järjestetään Ouluhallilla Suurkirppis jo neljännen kerran. Ajattelin vinkata teillekin tapahtumasta, josko tätä mun blogia lukee joku kierrätyksestä ja kirpputorien kiertelemisestä kiinnostunut ihminen.

Kuva lainattu facebookista, luvan kans :)
Suurkirppis on avoinna Ouluhallilla klo 10-17. Tapahtumaan myydään pääsylippuja 2€ hintaan, lipputuotoilla tuetaan työttömien työpajatoimintaa Oulussa. Pääsylippu kannattaa ostaa ennakkoon jos vain mahdollista, koska ainakin aiempina vuosina jono lipunmyyntiin on ollut hurjan pitkä. Lippuja voi ostaa ainakin Ytyä ry:n toimistolta osoitteesta Tukkitie 2, 90520 Oulu.

Tästä linkistä pääset Suurkipputorin nettisivuille, josta löytyy tarkemmin tietoa pääsylippujen hankkimisesta tai vaikkapa pöytäpaikan vuokraamisesta! Itsekin olen menossa myymään tuonne kirpputorille, meiltä lähtee myyntiin aika paljon lastenvaatteita, lastentarvikkeita, aikuisten vaatteita (muun muassa mekkoja ja takkeja), joitakin äitiysvaatteita yms. 

Tässä muutamia juttuja, joita mun kirppiskasseista löytyy
Tervetuloa mukaan ostamaan tai myymään, vielä taitaa olla joitakin myyntipaikkoja vapaana! :) Nyt pääsee yhdellä pysähdyksellä kiertämään jättisuurelle kirppikselle.
Oletko sinä innostunut ostamaan tai myymään kirpputorilta?

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Peruspaitoja pojalle

Yksinkertainen on kaunista. Minä ajattelen niin monissakin asioissa, esimerkiksi sisustuksessa ja vaatejutuissa. Tuo ajatus tulee mieleen myös kun katselee näitä Isoveljelle ompelemiani paitoja. Aivan peruspaitoja, yksinkertaisia mutta jotenkin kuitenkin niin kauniita.

Oon ommellut nuo kolme kuvissa näkyvää paitaa jo noin kuukausi sitten, mutta ei oo vaan saatu aikaseksi ottaa kuvia niistä. Tällä kertaa halusin vain sovituskuvia, koska paidat on niin perusmallisia. No, sovituskuvien ottaminen vajaa kolmevuotiaan paidoista ei oo kovin helppoa, mutta tämmösiä otoksia mun mies kuitenkin sai aikaseksi :D



Raidallisten paitojen kangas on Kärkkäiseltä ostettua ihanan napakkaa trikoota ja tuo kolmas kangas on Verson puodin Tuohikonttia, jonka ostin miehen t-paitaa varten. Siitä syntyi kuitenkin Isoveljelle paita ja Pikkuveljelle body (suunnilleen kokoa 80, odottelee vielä kaapissa vauvan kasvua hetkisen). Kaavana nuissa kaikissa paidoissa on Ottobren "Spot fish" -t-paita, jota olen pikkuisen itse muokkaillut, ja pitkällä hihalla niin kuin kuvasta näkyy.






Tämä viikko on ollut meillä aika tavallinen, tosin eilen me päästiin pitkästä aikaa miehen kans kahestaan viettämään aikaa kun mun sisko halus hoitaa lapsia melkein koko päivän. Me käytiin sitten miehen kans muun muassa messuilemassa, Sikapäivillä ja Buffassa syömässä. Oikeinki romanttinen lauantai, heh :D Messuilta tuliaisena toin kasan talokirjoja, vaikka ei olla ees rakentamassa taloa! Ainahan voi kuitenki haaveilla siitä unelmien talosta. ;) Ens viikon ohjelmassa mulla on kirppistavaroitten hinnottelua, ja jotain ompelujuttujakin voisin ehkä tehdä vähän eteenpäin, että sais kangasvarastoja tuhlailtua.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Hedelmätarhurin herkullinen luumupiirakka

Taas kerran ajattelin esitellä teille yhden herkullisen leipomuksen, tällä kertaa luumupiirakan. Näin syksyllä kun kaupoissa on edullisesti myytävänä luumuja (ja eteläisemmässä Suomessa jonkun pihalla voi kasvaa oma luumupuu, jonka antimia haluaisi hyödyntää), kannattaa leipoa ihanaa luumupiirakkaa.

Tämän reseptin alkuperää en tiedä tarkalleen, mutta meille se on tullut mieheni lapsuudenkodista. Piirakka on mun miehen herkkua, joten hän leipoo sitä aika usein juuri syksyllä. Helppo, herkullinen ja nopea, edullinenkin. Mitäpäs muuta sitä niin ruoka- kuin leivontaresepteiltä vaatisikaan? ;)

Hedelmätarhurin luumupiirakka

pohja:
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1 dl piimää tai kermaviiliä
1 dl sulatettua margariinia

päälle 3-4 luumua ohuina siivuina (edit: luumujen määrän olin laittanu tuplana, kun tehhään yleensä 2 piirakkaa kerrallaan)

kuorrute:
½ dl sulatettua margariinia
1 dl fariinisokeria
3/4 dl kauralesettä
3/4 dl kaurahiutaleita
½ tl kanelia
½ tl vanilliinisokeria

1. Sekoita pohjan kuivat aineet sekaisin ja lisää piimä/kermaviili ja sulatettu rasva. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. (Ylläolevalla ohjeella tulee yhteen foliovuokaan sopivan kokoinen taikina, yleensä tuplataan ohje ja tehdään kaksi piirakkaa kerrallaan.)
2. Laita taikinan päälle ohuita luumuviipaleita. Sekoita kuorrutteen aineksen yhteen ja levitä seos luumujen päälle.
3. Paista 200 asteessa 30-35 min. Jos käytät foliovuokaa, kannattaa tarkistaa pohjan kypsyys, foliovuvoassa jää taikina helposti raa'aksi.

Vaniljakastikkeen kans ihan tosi herkullista, nam!

Meillä on viime päivinä molemmat lapset sairastanut jotain nuhakuumetta. Pienemmällä nokka vuotaa edelleen, vaikka tämä on jo 7. sairastamispäivä. Nyt lähden paijaamaan tuota mun pientä potilasta. Kertokaa ihmeessä kokemuksianne, jos innostutte kokeilemaan näitä mun ohjeita joskus! 

tiistai 22. syyskuuta 2015

Lastenhuoneessa nyt

Vihdoinkin on saatu lastenhuone vähän parempaan kuntoon. Toki se on vieläkin vähän keskeneräinen ja huoneessa on monta semmosta juttua, jotka haluaisin laittaa eri tavalla mut pikkuhiljaa. Tällä hetkellä tuon lastenhuoneen käyttöaste on aika pieni Isoveljen nukkuessa meijän huoneessa, joten siksikin annetaan nyt pikkuseikkojen olla :D

Näkymä ovelta lastenhuoneeseen
Varapatjoista koottu löhöilypaikka ja paljon tyynyjä!
Leluille on ruhtinaallisesti tilaa tuossa Expedit-hyllykössä, mustia lelukoreja on kaksi vielä olohuoneessa. Lapset leikkii useimmiten olkkarissa, joten osa leluista on ihan hyvä säilyttää sielä. Lastenkirjat majailee vielä myöskin olohuoneen hyllyssä, siinä ne on paremmin äitin valvovan silmän alla. Isoveli lukee kyllä ihan nätisti, mutta vauva ei kyllä osaa vielä sitä sievästi lukemisen taitoa ;)



Matto on äitini tekemä, tykkään siitä tosi paljon. Äiti teki tuon maton meille mun toiveiden mukaan jo ennen kun muutettiin tänne asumaan. Olin jo kauan haaveillut keltaisesta seinästä lastenhuoneeseen, joten muuton jälkeen maalattiin seinä sopimaan mattoon. ;) Kiitos vielä, äiti! (En oo muuten muistanu leikata nuita hapsuja, nyt vasta kuvasta huomasin....)

Lastenhuoneen pitäisi mun mielestä olla lapsekas, mutta siltikin nätti. Tämä miellyttää ainakin äitin silmää ja kyllä sielä lapsetkin viihtyy. Patjojen päällä on mukava yhessä lueskella kirjoja tai muuten vaan hassutella.


Tähän oven vieressä olevaan koloon sijoitetaan
Isoveljen sänky (sitten joskus!)
Isoveljen sänky on siis vielä meijän makuuhuoneessa (sielä onkin vähän ahdasta), mutta se olisi tarkoitus siirtää lähiaikoina tuohon tauluhyllyn alapuolelle. Isoveljen sänky on valkoinen jatkettavan mallinen perussänky, sopinee ihan hyvin tänne lastenhuoneeseen.

Miltä meiän poikien leikkihuone näyttää ulkopuolisen silmin? :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Viiden viikon ruokalista

Kirjottelin meille jokunen kuukausi sitten ruokalistan, jossa on viidelle viikolle valmiiksi suunniteltu ruuat. Helpottaa kummasti ruokakauppaan lähtöä, kun voi listasta katsoa ruokalajit seuraaville päiville. :)

Meijän ruokalistalla on helppoja perusruokia, ei mitään gourmet-aterioita. Läheskään kaikki ruuat ei oo mitään terveysruokia, mutta useimmista ruuista voi tehdä terveellisen tai sitten vähän epäterveellisemmän version (esim. makaronilaatikko joko sulatejuustolla tai ilman).


Pääperiaatteena tässä ruokalistassa on se, että iltapäivän ruokaa tehdään niin iso annos, että sitä syödään myös seuraavan päivän lounaalla. Kaikki ruuat ei kuitenkaan oo kovin hyviä lämmitettyinä tai niitä on hankala tehdä riittävän paljoa, joten joskus syödään lounaalla esimerkiksi makaronilaatikkoa tai kinkkukiusausta pakasteesta (niitä tulee yleensä enemmänkin kuin kahdelle ruokailulle). Yritin jaotella ruokia vähän silläkin tavalla, että viikonlopun ruuat on isotöisempiä, ja arkena puolestaan helppoja ja nopeita. Toki ruokalajien paikkaa voi vaihtaa aivan vapaasti, jos tuntuu ettei just nyt tee mieli nakkeja ja muusia vaan söisin sitä mieluummin ylihuomenna.

Oon yrittänyt jakaa ruokia tuohon listalle mahdollisimman tasaisesti niin, että joka viikko syötäisiin vähintään kerran kalaa ja makkararuokia olisi vain yks / viikko jne. Ettei tulis jauhelihaähkyä kun yhdellä viikolla onkin vahingossa kaikki mahdolliset jauheliharuuat peräkkäin ;)


No niin, nyt asiaan. Jos jonkun tietyn ruuan resepti kiinnostaa, niin kysy ihmeessä, kommennttiboksi on avoin kaikille kysymyksille!

1. viikko

ma  makkarakeitto
ti  jauhelihamunakasrulla
ke  kinkkukiusaus
to  jauhelihapihvit + perunat/pasta
pe  riisipuuro
la  pitsa
su  kanankoivet + riisi

2. viikko

ma  lohikeitto
ti  possurisotto
ke  makaronilaatikko
to  kanakastike + riisi
pe  mannapuuro + soppa
la kylmäsavulohipasta
su  nakit + muusi


3. viikko

ma  kasvissosekeitto
ti  jauhelihakastike + perunat
ke  kinkkupasta
to  uunilohi + muusi
pe  nakkimunakas
la  kanasalaatti
su  karjalanpaisti + perunat

4. viikko

ma  kanakeitto
ti  mustamakkara + muusi
ke tonnikalakastike + pasta
to  kanarisotto
pe  kalapuikot + ranskalaiset
la  lasagne
su  punajuurivuoka


5. viikko

ma  jauhelihakeitto
ti  uunimakkara + muusi
ke  samettipuuro
to nakkipasta
pe  pekonikastike + pasta
la  kaalilaatikko
su  kanapastavuoka

Oliko tästä apua siihen ainaiseen "mitä tänään syötäisiin" -pohdintaan?

ps. Olen kuullut, että anonyyminä kommentoiminen on haastavaa, koska blogger kyselee "sanavahvistusta." Oon ottanut sen vahvistuksen pois käytöstä, mutta eipä se kai oo mihinkään kadonnut. mitään vahvistusta ei kysytä, jos kommentoit sisäänkirjautuneena Google-tilillesi. Toivottavasti jaksat kuitenkin kommentoida näitä mun höpinöitä, vaikka blogger tekeekin sen vähän vaikeaksi. 

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

8 kuukautta

Hurjalta tuntuu kun taas on yksi kuukausi kulunut ja jälleen on aika kirjoitella vauvan kuulumisista. Ikää vauvalla on jo 8 kuukautta, ja tämä kuukausi on ollut hurjan kehityksen aikaa.

8 kuukauden iässä meijän iloinen vesseli:

- osaa ryömiä, niin matolla kuin lattiallakin. Viime päivien aikana olen suunnitellut lehtikorin evakoimista makuuhuoneen puolelle ja peitellyt pistorasiaa lelukorilla. Hyvin onnistui hämäys, vauva unohti pistorasian heti kun ei nähnyt sitä ;)

- nousee konttausasentoon ja nytkyttelee siinä itseään. Lähiaikoina hän taitaa huomata miten konttausasennosta pääsee istumaan ja että konttaamalla voi liikkuakin. Tekee pieniä tutkimusmatkoja olohuoneesta keittiöön kolisuttelemaan jääkaapin poljinta ja alasäleikköjä.

Ryömimällä pääsee hyvin lelujen luo.
Tyylikkäästi sukkahousut + body asuna. :D
- herää aamulla seitsemän ja kahdeksan välillä ja nukkuu päivän aikana 2-3 päiväunet. Yöunille hän menee 21-22 välillä, riippuen siitä milloin äiti ja isi saa iltatoimet tehtyä ;)

- syö yöllä. Yöpullo tuli muutaman yön jälkeen takaisin! Päivällä hän juo maitoa todella vähän (se ei vain maistu vaikka kuinka tarjoaa), joten juokoon maitoa sitten yöllä. Maidon pitäisi kuitenkin olla pääasiallinen ravinnonlähde noin pienelle.

- juttelee kovasti ja yrittää jopa matkia sanoja. Tänään hän sanoi aivan selvästi "poliisi" kun isoveli vieressä puhui poliisista :D

- hampaitakin on tullut taas lisää, nyt on ylhäälläkin pienet hampaat. Narskuttelukin on valitettavasti alkanut, se ei kuulosta äitin korvaan kovin kivalta.

- istuu jämäkästi ilman tukea, mutta ei osaa vielä siirtyä siitä mahalleen tai selälleen lattialle.


- on kovin kiinnostunut isoveljen leluista, esimerkiksi traktorista ja junaradasta. Myös sähköjohdot ja pistorasiat kiinnostavat, kuten aiemmin jo mainitsinkin.

- painaa reilut 9 kiloa ja pituutta on noin 70 cm. Neuvolalääkärin mukaan kaikki oli niin hyvin, että mennään neuvolaan vasta 1 vuotiaana eli neljän kuukauden kuluttua. Hurjaa, miten iso poika meillä hänestä on jo kasvanut!

Saatiin eilen illalla laitettua vihdoinkin yks tauluhylly lastenhuoneen seinälle. Jospa saisin tänään otettua muutaman kuvan lastenhuoneesta, ja saisin tehtyä sen kauan suunnittelemani postauksen lastenhuoneesta :D

perjantai 11. syyskuuta 2015

Kylmäsavulohipasta

Blogi on tällä viikolla jäänyt todella vähälle huomiolle, viikko on nimittäin ollut tosi kiireinen. Mun voimat ei tahdo aina riittää perusarjen pyörittämiseen joten pienetkin kiireet arjessa saa mut tosi väsyneeksi. Voimien loppuessa ja illalla väsyn iskiessä kunnolla päälle blogi ei oo mielessä vaan uni voittaa usein jo ennen kun esikoinen nukahtaa.

Eilen mun oli tarkoitus tulla kirjottelemaan blogiin tämä kylmäsavulohipastan resepti, mutta innostuinkin ompelemaan. Tuon ompeluhetken tuotoksista pääsette lukemaan sitten kun saan kuvat otettua, tai siis mies toimii kuvaajana. (pst.. edellisetkin ompelukset odottaa kuvaamista!)

Tämä kylmäsavulohipasta on herkullista arkiruokaa ja se valmistuu nopeasti. Hinta vain on vähän turhan korkea semmoseksi joka toisen viikon arkiruuaksi (ainakin meiän lompakolle), mut kyllä tätä silti meillä sillon tällön kokkaillaan. Herkullisuuden ja nopeuden / helppouden vuoksi.



Kylmäsavulohipasta

300 g kruunuvihanneksia pakasteena
150-200g kylmäsavulohta viipaleina
1 prk ruokakermaa
pastaa

1. Keitä pasta.
2. Kypsennä aluksi kasviksia pannulla hetken aikaa. Itse höyrytin kasarissa kannen alla.
3. Lisää joukkoon kylmäsavulohi, ei tarvitse pilkkoa viipaleita pienemmiksi, koska kypsyessään kala menee hienoksi.
4. Lisää ruokakerma ja anna seoksen hautua sen aikaa kun pasta kypsyy.
5. Nauti!

Suolaa ei kannata lisätä lainkaan tuon kastikkeen joukkoon, koska kylmäsavulohi on niin suolaista jo valmiiksi. Tämäkin ruoka on sellaista, että ulkonäkö ei ole erityisen kaunis, mutta maku sitäkin parempi. Eli ei se näkö, vaan se maku! :)

Mukavaa viikonloppua! 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Mietteissä tulevaisuus

Viime aikoina mun ajatukset on pyörinyt aika pitkälle tulevaisuudessa. (Toki yritän elää hetkessä lasten kans, ja arkea pyöritetään ihan samaan malliin kuin ennenkin.) Mietiskelen mitä haluaisin tehdä isona :) Mulla on vielä noin puolitoista kuukautta äitiyslomaa jäljellä, mutta ajatukset on väkisinkin siirtynyt sen jälkeiseen aikaan. Haluaisin olla kotona lasten kans, mutta toisaalta mieli halajaa kovastikin jo aikuisten juttuihin. Oon ollut kotona joulukuun 2012 alusta asti, joten onko tuo ihmekään kun vähän tekee mieli johonkin omaan juttuun..

Olen koulutukseltani optikko, mutta sillä alalla ei oo oikeastaan ollenkaan töitä täälä meillä päin. Enkä oikeastaan pysty tehdä sitä työtä ainakaan niin täysipainoisesti, mitä työnantajat haluaisivat, joten minä liikuntarajoitteisena en ole se ihminen, joka saa töitä. Ei ole kai kovin hienoa, että asiakas kohtaa liikkeeseen tullessaan ensimmäisenä vammaisen ihmisen, vaikka se vamma olisikin vain jaloissa eikä aivoissa... Nykyään kaupallisella alalla on niin kova kilpailu, että siinä ei vammaisia töissä katella kun on mahdollista ottaa töihin joku terve ihminen. :/


Niinpä olenkin viime aikoina pohdiskellut jonkin uuden ammatin opiskelemista. Toiveena olisi, että uudelta alalta löytyisi töitä tulevaisuudessakin, minäkin pystyisin sitä tekemään (myös työnantajien mielestä) ja vieläpä tykkäisin siitä työstä. Niinpä joudun ehkäpä hieman joustamaan tuosta viimeisimmästä kriteeristä, ja toivon että mahdolliset opinnot veisivät minut mennessään ja kiinnostus syntyisi matkan varrella.

Toisaalta myös ihan vaan työt kiinnostais. Valmistuin optikoksi joulukuussa 2012, ja oon sen jälkeen ollut kotona lasten kans. Olis toisaalta mukava käydä töissä, ennen kuin alottaa taas uudet opinnot, mutta jostain pitäis saada töitä. :)

Oon mietiskellyt tradenomin ammattia, ja mies puolestaan kannustaa mua valitsemaan niin sanotun it-tradenomin alan. Se ois ohjelmistojen suunnittelua ja toteutusta, eli aika pitkälle samaa työtä, jota hänkin tekee. Arvaatteko mistä meillä on viime aikoina keskusteltu? Noo, erilaisista koodauskielistä, pythonista, Djangosta ja heksaluvuista ;) Ainakin mulla ois kotona oma opettaja jos tuon it-tradenomin alan valitsisin! Voisin hakea opiskelemaan it-tradenomiksi monimuotokoulutuksessa, mutta mietin vielä että kiinnostaako ala mua kuitenkaan riittävästi. No, on mulla vielä pari viikkoa aikaa miettiä haenko vai en.

Semmosta tänne, ihan perusarkea on eletty taas viikonloppu ja uusi viikkokin alkoi jo. Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille! :)

torstai 3. syyskuuta 2015

Kasvis-kana-couscous -sosetta vauvalle

Tein tänään pitkästä aikaa vauvalle sosetta. Tällä kertaa testiin pääsi ensimmäistä kertaa kana, jota laitoin jauhelihan muodossa. Uutuutena mukaan laitoin myös couscousia, jotta lapsen ruuassa energianlähteenä ois kasvisten ja kanan lisäksi jotain muutakin. Tähän astisissa sosekokeiluissa tämän lapsen aikana en siis ole käyttänyt muuta kuin kasviksia ja lihaa.


Ajattelin jakaa täällä blogissa suurpiirteisen ohjeen, jolla tuon soseen tein. Onpahan itsellenikin tallessa :D En laittanut ihan koko paketillista jauhelihaa, koska oon aika niuho sen suhteen, että vauvan soseessa ei oo liikaa lihaa eli proteiinia. Epäilin, että kattilan kokokin tulee vastaan, jos laitan enemmän kasviksia joten pienensin vähän lihan määrää. Kolmen litran attila olikin keittovaiheessa tosi täys.

300 g kananpojan jauhelihaa
n.1 litra vettä
6 porkkanaa
2 perunaa
1 pieni paprika
1 omena
1,5 dl couscousia

1. Keittelin aluksi muutaman minuutin kanaa ja kuorin vaahdon pois. Kannattaa laittaa tuo jauheliha vähän palasiksi, ennen kuin laittaa kattilaan. Kypsyy paremmin, eikä jää niin isoja kokkareita.
2. Lisäsin pilkotut porkkanat ja noin 5 min jälkeen perunat.
3. Sitten paprika, sen jälkeen kun olin sen puhdistanut ja pilkkonut.
4. Kasviksista viimeisimpänä sekaan laitoin omenan, aika isoina palasina.
5. Lopuksi kun kaikki kasvikset ja kana oli melkein kypsiä, nostin kattilan pois levyltä ja lisäsin joukkoon couscousia. Sitten vaan annetaan seoksen hautua 5-10 min jotta couscous kypsyy. Lopuksi lisäsin soseeseen myös pari ruokalusikallisen verran rypsiöljyä. Tämä sen vuoksi, että lapsi saisi hyviä rasvoja jostain.
6. Lopuksi koko juttu soseeksi sauvasekoittimella ja purkkeihin :)



Annoin sosetta lounaalla vauvalle, ja hän vähän kakisteli. Uskoisin hänen tottuvan tuohon kanan makuun ja couscousin suutuntumaan, kun pieniä annoksia harjoitellaan. Kuvassa näkyvä annos oli liian iso, tuon verran hän syö normaalisti yhdellä ruokailulla. Tätä sosetta tuli 17 annosta, laitoin pilttipurkit täyteen asti. Tämä sose oli niin herkullisen makuista, että olisin voinut syödä sitä omaksi lounaaksikin ;)

Kiinnostaako nämä vauvan sosejutut, vai kirjottelenko sosereseptit jatkossa muistiin itselleni jonnekin muualle?