Kaksplus.fi

perjantai 20. marraskuuta 2015

Jouluinen kysymyshaaste

Aarteeni -blogin Salla haastoi minut vastaamaan kymmeneen joulu-aiheiseen kysymykseen. Ootan joulua jo ihan innoissani, joten totta kai vastailen joulukysymyksiin. Tälläkin hetkellä taustalla soi ihana joulumusiikki.

1. Milloin sinun joulu alkaa?
Joulu alkaa ehkäpä aatonaattona. Mutta joulunodotus on jo alkanut!

2. Ostaatko joululahjat hyvissä ajoin vai viime tingassa?
Hyvissä ajoin. Tänä vuonna ostin jotain jo heinäkuussa, mutta osa on vielä hankkimatta.


3. Voiko mielestäsi joululahjan ostaa käytettynä?
Voi, jos lahja on hyväkuntoinen. En ehkä kuitenkaan itse uskaltaisi ostaa käytettyä lahjaa, jos en tietäisi mitä lahjan saaja ajattelee käytetystä lahjasta.

4. Mitä jouluruokaa inhoat? Ja vastaavasti rakastat?
Mun lapsuuden kodin jouluruokaperinteen yksi osa on imelletty perunalaatikko, jota en voi sietää. Rakastan punajuurilaatikkoa, ja graavikalaa. Viime vuonna raa'at kalat jäi väliin, joten tänä vuonna herkuttelen senkin edestä. :)

5. Onko teidän perheessä jotain hassuja jouluperinteitä?
Ei tuu nyt mitään hassua mieleen.

6. Muovi- vai oikea kuusi?
Oikea kuusi, ehottomasti!


7. Lempi joululaulusi?
Perinteiset joululaulut on parhaita. Tykkään Sylvian joululaulusta, myös "Oi, jouluyö" on hyvä.

8. Pidätkö tärkeänä joulun "todellista" sanomaa?
Pidän. Mielestäni joulu ei ole mikään tonttujuhla vaan Jeesuksen syntymäjuhla.

9. Kuinka paljon hankit lapsillesi joululahjoja? 5 vai 25?
Yhden per lapsi, ainakin nyt kun lapset ovat pieniä eivätkä niin ymmärrä lahjojen lukumäärää. Molemmilla lapsilla on synttärit lähellä joulua, joten synttärilahja on sitten erikseen.

10. Lähteekö joulutervehdys tänä vuonna korttina vai tekstarina?
Korttina. Ehkäpä joku kiva jouluinen kuva lapsista, jos vaan mitenekään onnistuu ;) 

Meillä on ollut vähän erilainen viikko täälä lasten kans kun mies on ollut työreissussa tiistaiaamusta asti. Jospa hän tänä iltana tulee takas kotiin! Onneks mulla on ollut apujoukkoja, en ois kyllä muuten selvinnyt tästä viikosta. Kiitos siis äiti ja H!

Edit: Nyt on muutama kuva viime joululta.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kuukausia karttuu - Pikkuveli 10 kk

Pikkuveli saavutti 10 kuukauden iän jo reilu viikko sitten, mutta kehityspostauksen kirjottaminen on vain jäänyt. Ajattelin jo etten jaksa enää kirjottaa näitä postauksia, mut sitten tulinkin toisiin aatoksiin. Uskon, että muutaman vuoden päästä on mukava käydä lueskelemassa mitä vauva milloinkin on osannut ja mitkä jutut on ollut hittejä. Tämä blogi toimii samalla kätevästi vähän niinkuin vauvakirjana, oon nimittäin tosi laiska kirjottamaan juttuja ylös oikeaan vauvakirjaan, vaikka molemmilla lapsilla sellaiset onkin.

Viimeisen kuukauden aikana Pikkuveli on oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan. Sohvaa vasten on oikein mukava nousta seisoskelemaan, siinä voi vähän hytkytelläkin. Muita kivoja paikkoja on olohuoneen pikkupöytä (alias Ikean lack-pöytä) ja takka. Takan luukusta näkyy kai vähän omaa kuvaakin. :)
Pieni musta mies ;)
Laatikoiden tyhjentäminen on myös alkanut, onneksi "vauva" saa auki vain yhden alalaatikon, muut on liian painavia. Tuossa laatikossa onkin sitten paljon kaikkea kivaa; pakastuspusseja, pillejä, pussinsulkijoita, leivinliinoja. Niillä saa kivan sotkun aikaan!

Ihan viime päivinä Pikkuveli on alkanut myös konttaamaan, jonkin verran hän on kontannut jo aikaisemminkin mutta varsinaisesti hän kai oppi tuon taidon menneen viikonlopun aikana, mutta sepä taitaisikin kuulua jo seuraavaan kehityspostaukseen ;)


Oon pikkuhiljaa alkanut laajentaa vauvan ruokavaliota, vaikka mitään ei ole tähänkään mennessä vältelty allergioiden vuoksi. Aamu- ja iltapuuroihin on jo jonkin aikaa lisätty vähän maustamatonta jugurttia, ja tänään laitoin puuroa keittäessä vähän maitoakin. Ostin jokin aika sitten talkmuruja, joita Pikkuveli tykkää napostella. Pinsettiote on kyllä hallussa, mutta useimmiten nuo pienet pallerot päätyy suuhuun kuitekin vähän hankalamman näköisesti. Pojan ruokarytmi on edelleen sellainen, että aamulla syödään puuroa jugurtilla ja hedelmäsoseella, lounaaksi lämmin sose, välipalalla hedelmäsose ja illalla taas puuroa. Jossain välissä maitoakin menee, eikä ruokailuilla oo vielä mitään tarkkoja aikatauluja, lukuunottamatta iltapuuroa (klo 20 aloitellaan iltapalatouhut molempien lasten kans).

Hampaitakin on tainnut tulla lisää sitten viimekuisen kehityspostauksen, tällä hetkellä pikkuhampaita on kuusi, kolme ylhäällä ja kolme alhaalla. Lisääkin on varmaan tulossa lähiaikoina, nimittäin räkä valuu ihan koko ajan ja sormet on suussa. Tosin flunssa sairastettiin just, joten kyllähän tuo nokan vuotaminen voi liittyä siihenkin! Kestää vaan ihmeen kauan vaikka kuume on hellittänyt jo monta päivää sitten..

Pahoittelen postauksen huonoja kuvia, tuosta vilpertistä on nykyään mahdoton ottaa tarkkaa kuvaa niin, että hän ei katso kameraan.

Semmonen on meijän pieni poika, joka ei olekaan enää niin kovin pieni. Kohta vietetään synttäreitä, tai no onhan tässä vielä joulukin välissä, että eipäs mennä asioiden edelle!