Kaksplus.fi

torstai 18. helmikuuta 2016

Miten on hoidossa sujunut?

Lupasin teille jo aikaisemmin päivähoidon aloituksesta kirjottaessani, että palaan myöhemmin kertomaan miten perhepäivähoito Pikkuveljen osalta lähtee sujumaan. No, tämä postaus tulee vasta nyt, koska Pikkuveli on sairastanut viimeiset viikot aika tehokkaasti, joten hoitopäiviäkin on ollut vähän.

Aloitus meni yllättävän hyvin, ensimmäisenä aamuna poika jäi iloisella mielellä hoitoon eikä ollut paljoa äitiä tai isiä päivän aikana kaivannut. Vasta muutaman hoitopäivän jälkeen tuli ensimmäiset aamuitkut, silloinkin hän oli itkenyt vain pienen hetken. Ruokailut on sujunut hyvin, en kylläkään tiedä kovinkaan tarkasti mitä hän päivän aikana syö (en oo muistanut kysyä, näen hoitajaa aika harvoin, koska mies huolehtii yleensä kuskaamisen).  Myös päiväunien nukkuminen on onnistunut ihan ok, tosin välillä hän on nukkunut kolmetkin päiväunet yhden hoitopäivän aikana (tämä kyllä taitaa liittyä sairasteluun).
Odotellaan kuumelääkkeen vaikutusta, klo 23.20.

Lopulta parin tunnin taistelun jälkeen hän nukahti päiväunille sohvalle.
Ja äiti huokas helpotuksesta.
Olen yllättynyt hoidon aloituksen helppoudesta. Saatiin monta flunssaa peräjälkeen Pikkumiehelle, mutta eiköhän se nyt ala vähän helpottamaan kun korvatulehdus huomattiin ja siihen saatiin antibiootti. Hoitaja on kertonut Pikkuveljen olevan iloinen ja tyytyväinen poika. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka iloisuus on ollut pikkusen taka-alalla sairastelun vuoksi.

Muutaman viikon päästä tuleekin hetkellisesti muutosta kun perhepäivähoitaja on hiihtolomalla ja Pikkuveli menee yhden viikon ajan päiväkotiin hoitoon. Uskon senkin sujuvan hyvin, kunhan käydään ensin vähän yhdessä tutustumassa paikkaan ja hoitajiin.

Kuvituksena postauksessa tällä kertaa kuvia, jotka oon ottanut puhelimella sairastelun aikana, en oo viime aikoina onnistunut ottamaan muita kuin kasvokuvia ja niitä en viitsi täällä julkaista. Nämäkin kuvat taitaa olla Instagramissa julkaistuja, pahoittelut toistosta.

Sitten vähän toiseen aiheeseen. Oon viime aikoina pohtinut kommenttiboksin hiljaisuutta. Tiedän, että anonyyminä kommentoidessa ohjelma pyytää todistamaan, ettet ole robotti. En valitettavasti saa tuota toimintoa mitenkään pois päältä. Kerron teille nyt vinkin: kirjautumalla bloggeriin esimerkiksi gmail-tunnuksilla, pääset kommentoimaan blogeihin ilman erillistä robottihässäkkää. Itse en esimerkiksi puhelimella koskaan kirjaudu ulos bloggerista, jolloin kommentoiminen on tosi nopeaa ja helppoa.

Kommentit on mulle tärkeitä. Tuntuu jotenkin turhalta postailla mitään, jos ei kukaan mitenkään ilmaise lukeneensa höpötyksiäni. Tosin, eihän mun oo pakko postata jos en halua, mut kun tää on kuitenkin niin mukavaa puuhaa :D

17 kommenttia:

  1. Voi, toivottavasti sairastelut hellittää! Mutta kiva kuulla että muuten hoidossa sujunut kivasti :)

    Kyllä sen anonyymikommentoinninkin sanavahvistus pitäisi saada bloggerin asetuksista pois.. Ei mulla ainakaan käske (kai :D ) anonyymienkaan vahvistaa mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa bloggerin asetukset - tekstit ja kommentit - sanavahvistus käytössä. Sieltä pitäisi sada pois! :)

      Poista
    2. Oon yrittänyt ottaa sitä asetuksista pois, mutta ei se lähde, vaikka tallennan asetukset. Yritin itsekin kirjottaa anonyymina kommentin tänne mun blogiin, ja se pyysi mua todistamaan etten ole robotti. :D En oo kokeillut kommentoida sun blogiin koskaan anonyymina, kommentoin aina nimellä! :)

      Poista
    3. No onpas jännää! Onkohan Bloggerissa joku bugi, muistan jonkun muunkin valitelleen asiasta. Yritin juuri tämän takia laittaa kerran miehen kännykästä anonyymikommentin, jonka siis poistin julkaisematta, eikä se ainakaan käskenyt mitään vahvistaa. Aika jännä että jollain nuo ärsyttävät kuvat vaan on ja pysyy... :(

      Poista
    4. Hei, nyt huomasin kun kävin testaamassa uudelleen. Sanavahvistusta ei tullut, mutta tuli semmonen robottihomma eli piti laittaa oikeeseen kohtaan rasti ja siten todistaa ettei ole robotti. Eli siis ei oo sanavahvistus nyt päällä. :)

      Poista
  2. Mutta se pyytää laittamaan rastin siihen en ole robotti ja sitte valitseen niistä kuvista esim kaikki joissa on kaktus ja se on se tosi ärsyttävä ko melkeen mikään ei kelpaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! :/ Mulla pyysi laittamaan vaan rastin. Ärsyttää aika paljon ku en voi tehä mitään sille ettei kyselis tuommosia. Voin vaan sanoa että kirjautumalla bloggeriin ei tuu mitään kyselyjä. :D

      Poista
  3. Voi flunssa! :| täältä päin luetaan kyllä näitä juttuja, mutta vaikka oonki koko ajan kirjautuneena bloggeriin, niin en jaksa/kerkiä kommentoimaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi flussa, totta tosiaan. Onko teillekki tullut? Toivottavasti ei tuu pienimmälle rs-virusta, sitä kuulemma paljon liikkeellä! Ymmärrän kyllä, ettei aina ehdi kommentoida. :D

      Poista
  4. Luettu on! ;) joka päivä tulee vilkastua onko tullu uutta postausta ja jos on niin heti se tulee luettua (: Aina ei vaan jouda tai jaksa kommentoida..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kun jaksat käydä lukemassa, ja joskus kommentoimassakin! :D

      Poista
  5. Usko pois, täällä on paljon kävijöitä! Ruuhkavuosien paineessa mammat ei vaan ehdi kommentoida ;D ite säännöllisesti kurkkaan joko oisit kirjoitellu! Tykkään täältä teidän elämästä kurkkailla palasia kun liia harvoin nähdää livenä! Mut jospa pääsiäisloman aikaan <3 mua on jo nyt alkanu jännittää mite mun prinsessat sopeutuu päivähoitoon syksyllä ja ennen kaikkea mihi hoitopaikkaan heidät saadaan!

    VastaaPoista
  6. Minäkin käyn päivittäin katsoon ootko kirjoitellut. Jopa ihan kaipaan kirjoituksia. Meillä on suunnilleen saman ikäisiä lapsia ja meillä myös lapset on pk. Jotenkin tuntuu et sulla on samanlaisia ajatuksia paljon mitä itsellänikin on.

    VastaaPoista
  7. Minä myös usein piipahdan, kommentointi on kiireessä aika vähäistä :(
    Vaikka tiedän että se on niin kivaa kun on tullut kommentteja!
    Toivottavasti jaksat kuitenkin jatkaa..teidän perheen elämää on kiva seurata!

    Sulla ois mun blogissa kiva haaste, käyppä nappaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että kiinnostaa nää höpinät. Ja tosi kiva tietää et kuka täälä oikein käy ku tilastot näyttää siltä et joku sielä on käyny (muutki ku sinä!) Haaste, o-ou! ;)

      Poista
  8. Täällä ilmoittautuu yksi säännöllinen lukija syntymäpaikkakunnaltasi, kiva seurata blogia kun olet tuttu ennestään. 😊 ihana, elämänmyönteinen blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista ja ihanasta palautteesta! Nyt jäin kyllä miettimään, että kuka mahdat olla :D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)