Kaksplus.fi

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Ajatuksia tulevasta leikkauksesta

Kerroinkin teille jo, että mulle tehdään tämän kevään aikana iso polvileikkaus. Ajattelin nyt kirjotella vähän niistä ajatuksista, mitä päässä pyörii rulevaan leikkaukseen liittyen. Jos kaikki menee hyvin ja pysyn terveenä, leikkaus tehdään ensi viikon maanantaina eli ihan muutaman päivän päästä. Huh!

Tarkemmin sanottuna kyseessä on polven yläpuolelle reiteen tehtävä osteotomia. Reisiluu katkaistaan kokonaan poikki polven yläpuolelta (kuitenkin mahdollisimman läheltä polvea), jonka jälkeen polvea (ja samalla siis myös säärtä ja jalkaterää), käännetään parempaan asentoon. Tällä hetkellä mun oikea jalka on voimakkaassa sisäkierrossa, joten leikkauksen tarkoituksena on korjata tuota sisäkiertoa.

Leikkauksen yhteydessä jalan sisään laitetaan titaanilevy, joka kiinnitetään luuhun katkaisukohdan molemmin puolin jonkinlaisilla ruuveilla. Tuon levyn tarkoituksena on pitää luun päät oikeissa kohdissa luutumisen aikana. Levy poistetaan myöhemmin uudella leikkauksella, mutta sen annetaan olla paikallaan vähintään vuosi.

Osteotomia on leikkauksena iso ja sen jälkeen kivut on kuulemani mukaan tosi kovat. Oikeastaan se kipu on melkeinpä ainut asia, joka mua pelottaa tässä leikkauksessa. Toki myös nukutus vähän hirvittää, vaikka mulla onkin paljon kokemusta nukutuksista aikaisempien leikkausten myötä. Tämä tulee kuitenkin olemaan ensimmäinen nukutus naimisiinmenon ja lasten syntymän jälkeen. Tiedän kyllä että kipua hoidetaan lääkkeillä, mutta pienten lasten äitinä en haluaisi olla liian pöllyssä lasten nähden :/ Lapsille pitäis jotenkin saada selitettyä, ettei äidillä kuitenkaan oo mitään hätää vaikka kipeä onkin.

Jalka tulee todennäköisesti olemaan vähän kosketusarka ja pienkin liike voi tuntua pahalta, eli mun pitää olla tosi varovainen ettei lapset törmää siihen vahingossa. Onneksi titaanilevyt pitää jalan luut kuitenkin oikeassa asennossa, eli törmäilystä ei oo muuta haittaa kuin kipu.

Nämä viimeset viikot ennen leikkausta on ollut aika kiireisiä. Oon huomaamattani kerännyt mieleeni to do -listaa asioista, jotka haluaisin tehdä ennen leikkausta. Ompelemattomien projektien lista on pitkä, ja koulutehtävät pitäisi saada alta pois. Kyläilläkin voisi, nyt kun se on vielä helppoa! Ja leipoa. Jajaja...

Noh, tehtävä ja päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Ompelujutut voi jättää väliin, jos tulee liian kiire. Ehtii kai sitä sitten myöhemminkin ompelemaan! :)

Ps. Blogin synttäriarvonta on käynnissä vielä lauantaihin 23.4 klo 15 asti, käykäähän osallistumassa jos ette ole vielä osallistuneet! :)

Kuvaton postaus johtuu sopivien kuvien puutteesta ja siitä, että kirjottelen tätä kirjaston pihassa autossa kun ootan että kirjasto aukeaa. Tehokasta ajankäyttöä, etten sanois!

18 kommenttia:

  1. Tsemppiä kovasti leikkaukseen <3 toivottavasti kaikki menee hyvin!
    Varmasti mietityttää miten jaksaa lasten kanssa leikkauksen jälkeen jos on itse kovin kipeä! Saattehan jostain apua jos tarvii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan ettei tuu ylimääräsiä takapakkeja. Sain lisää avustajatunteja, joten apua on kyllä saatavilla. Onneks, koska muuten vois mennä hankalaks :D

      Poista
  2. Oot varmasti jo kokenut monenlaisia erinlaisia leikkauksia elämän aikana. Minulle tehtiiin vuosi sitten sektio nukutuksessa. Olo oli kyllä sekava,mutta nopeesti toivuin ja lapset pääsi kylään sairaalaan. Voimia ja haleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on mulle tehty aika montakin leikkausta, tosin ei muutamaan vuoteen nukutuksessa mitään. Sektiot tehtiin spinaalipuudutuksessa. Lasten ikävöinti sairaalareissun aikana on muuten yks juttu mitä oon kans miettinyt. Viime viikonloppuna olin yhden yön pois kotoa, sillon aikana Isoveljellä oli tullut jo kova ikävä ja äidin perään kyseltiin. Nyt mietityttää kun sairaalareissulla vierähtääkin useampi päivä.. :/

      Poista
  3. Tsemppiä! Mulle tehtiin teininä leuan osteotomia ja olin täysin kivuton, buranaa napsin näön vuoksi pari päivää, muita kipulääkkeitä en tarvinnut. Sektion jälkeen taas ihan kuoleman kielissä :D Kipua ei kannata välttämättä etukäteen murehtia jos vaan pystyy. Koska hyvin voi käydä niinkin että kipu on lievää tai olematonta :) Haleja täältäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, en oo ees ajatellu että voisin olla kivuton sen operaation jälkeen. Lääkäri meinas että kävellä saa vaikka heti mutta kipu ei varmasti anna myöten. Ja pitäis kuulemma olla korkea kipukynnys (mitä se ees tarkottaa?), että voidaan tehdä tuo leikkaus. En tiiä minkälainen kipukynnys mulla on.

      Sektiot tehtiin mulle spinaalissa, olin sen jälkeen kipeä mut en mitenkään mahdottoman kipeä. Kiitos kun jaoit kokemuksesi, Elina! :)

      Poista
  4. Voimahalit! Varmasti monenlaista mielessä, niin iso asia edessä. Sinä oot aina ollut vahva ja selvinny jo monesta, tsemppiä ystävä sinulle isoon leikkaukseen <3

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä hurjasti sulle isoon leikkaukseen! Toivottavasti leikkauksesta on paljon hyötyä! Oot kyllä urhea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että siitä on hyötyä. Eilen just otettiin fysioterapeutin kans kuvia ja videota, että voidaan verrata sitten myöhemmin. Valitettavasti niitä en voi julkaista, koska vaatetus on kovin vähäinen :O

      Poista
  6. Tsemppiä ystäväni!<3 sä oot vahva ja sulla on myös hyvä tukiverkko ympärillä. Ootte mielessä koko perhe.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rakas! <3 Kyllä näillä tsempeillä on pakko yhestä leikkauksesta selvitä! :D

      Poista
  7. Tsemppiä leikkaukseen ja voimia valmiiksi siitä toipumiseen! <3
    -Juliaana (hoksaakko kuka?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hoksasin kuka oot, vaikka en kyllä ois huomannu ilman tuota huomautusta ;) Miten päädyit tänne? Laitappa mailia tuohon sivupalkista löytyvään osotteeseen, vois olla enemmänki yhteydessä :) Tsemppiä sinne arkeen sulle!

      Poista
  8. Kiitos! Jonku blogin kautta löysin joskus syksyllä jo ja siitä asti oon lukenu sun postausket!:) Mutta, määpä laitan mailia.:)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)