Kaksplus.fi

perjantai 20. toukokuuta 2016

Lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen tukeminen

Pitäisikö lasta tukea lukemaan oppimisessa? Jos pitäisi, niin miten se kannattaisi tehdä?

Tällaisia kysymyksiä oon viime aikoina pohtinut, koska kolmevuotias esikoinen on osoittanut viimeisten kuukausien aikana suurta kiinnostusta kirjaimia ja lukemista sekä kirjoittamista kohtaan. Esikoinen on nyt 3v4kk eli vielä tosi pieni opettelemaan lukemista tai kirjoittamista. Toisaalta hän on kiinnostunut aiheesta, joten mielelläni tukisin häntä, mutta vain kevyesti. En halua painostaa lastani lukemaan tai kirjoittamaan, jos hän ei ole siitä itse kiinnostunut.

Jo joulukuussa kaksivuotiaana hän innostui opettelemaan kirjaimia. Ostinkin silloin hänelle puuhakirjan, mutta innostus kirjaa kohtaan laantui nopeasti. Poika oppi tunnistamaan kirjaimet tosi nopeasti, ja nyt keväällä hän oppi yhtäkkiä myös kirjoittamaan niitä. Esimerkiksi oman nimen kirjoittaminen onnistuu jo hyvin. Myös muiden perheenjäsenten nimet hän osaa kirjoittaa, jos joku auttaa kertomalla mikä kirjain tulee seuraavaksi.


Tällä viikolla kaupassa törmäsin magneettikirjaimiin ja ostin paketin. Ostos oli hyvä, koska nyt poika innoissaan "kirjoittaa" nimiä jääkaapin oveen. Magneettikirjaimien avulla kynäote ja oikea kirjoittaminen jää vähemmälle, mutta nyt poika voi helpommin harjoitella sanojen muodostamista. Hän ei vielä osaa kuunnella sanasta äänteitä eli sitä, mikä kirjain milloinkin tulee. Ensimmäinen kirjain on helppo, mutta sen jälkeen tarvitaan apua sanan muodostamisessa (lukuunottamatta omaa nimeään). T on tee ja M on äm ja niin edelleen, johtuen siitä että emme ihan alusta asti ymmärtäneet opettaa äänteiden avulla kirjaimia. Kehottaisinkin huomioimaan tämän äännejutun jo kirjaimien opettelussa heti kiinnostuksen herätessä. M kannattaisi siis opettaa mmm ja T tttt ja niin edelleen.

Hiljaa hyvä tulee, on mun motto tässä(kin) asiassa. Leikin varjolla lapsi voi pikkuhiljaa tutustua kirjaimiin ja sitten myöhemmin opetella lukemaan ja kirjoittamaan. 3-vuotiaan ei tarvitse osata kirjoittaa ja lukea, mutta kiinnostusta voidaan hellästi tukea.

Miten sinä olet tukenut lapsen kiinnostusta kirjoittamiseen ja lukemiseen?

4 kommenttia:

  1. Ilman muuta kannattaa tukea niin paljon vain kuin lapsella on mielenkiintoa :) Ei kuitenkaan tuputtaen. Meillä pojalla alkoi noihin aikoihin kiinnostus numeroita kohtaan ja 4-vuotiaana laskettiinkin kätevästi sataan (ja varmasti paljon ylikin, jos joku olisi jaksanut kuunnella... :D ), miinus ja pluslaskut, sekä helpot kertolaskut menivät kuin vettä vain.

    Lukemisen opetteluun meillä on käytettyä Vaukirjan Opi lukemaan-sarjaa, sieltä saa postimaksujen hinnalla aloituspaketinkin. Voi sitten heti perua, jos ei halua muita paketteja :) https://www.opilukemaan.fi/
    Silloin ainakin meidän paketissa tuli sellainen pieni taulu, jonka toisella puolella oli kirjaimet ja toiselle puolelle sai vesiliukoisella tussilla kirjoittaa niitä ja pyyhkiä aina pois. Kätevä! Ja vaikka tämä nyt vähän tämmöinen myyntipuhe olikin, niin ei mulla ole mitään suhteita Vaukirjaan, kunhan vain ollaan itse tykätty niin kovasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Tiia! Pitääpäs tutustua tuohon!

      Poista
  2. Hyvä Isoveli! Nimenomaan minäkin ajattelen noin, että te olette lapsen lukemaan ja kirjoittamaan opettelemisessa kannustajia ja mahdollistajia. Nuo kirjaimet on hyvä, lisäksihän voi vaikka leikkiä omalla keholla muodostaen kirjaimia. Leikin kautta. Voihan myös kirjoja lukiessa tutkia sanoja ja bongailla kirjaimia jne. Jos lapsi on valmis oppimaan ja kiinnostunut, niin lasta kannattaa tukea, sillä hänellä on sen asian herkkyyskausi. Nykyään lapset oppivat aikaisin lukemaan! Tietokoneelle löytyy varmasti myös pelejä, joissa kirjaimia opetellaan ja harjoitellaan jo kirjoittamistakin.
    Kirjoittaessa tarvitsee kuitenkin noita kirjainten nimiäkin, mutta lukemisessa toki äänteillä.
    Hyvää kesää, ja tsemppiä pienelle luku- ja kirjoitustoukalle! ;)
    T. ope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Me ei ole vielä opetettu poikaa käyttämään tietokonetta, joten pelit ei ainakaan heti ensimmäisenä pääse kokeilulistalle mutta kyllä niittenkin aika varmasti myöhemmin tulee. Tuota kirjainten muodostamista keholla voisikin kokeilla, olisi varmasti hauskaa kaikkien mielestä!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)