Kaksplus.fi

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Periaatteet on tarkoitettu kumottaviksi

Jokainen vanhempi varmaan tekee erilaisia suunnitelmia kasvatusperiaatteista ennen lapsen syntymää. Muistan itse ajatelleeni joitakin periaatteita kasvatuksen "pohjaksi," mainittakoon niistä nyt muutama ensiksi mieleen tullut. Ruokaa on aina maistettava. Leluja ja kirjoja ei tuoda ruokapöytään. Lelut kerätään illalla lelulaatikkoon. Leikit leikitään lastenhuoneessa, olohuone on muuta oleskelua varten.

Nuista periaatteista tällä hetkellä voimassa taitaa olla enää ensimmäinen eli ruokaa on aina maistettava. Tässä yhtenä päivänä totesin miehelle, että joskus tuli suunniteltua ettei leluja oteta ruokapöytään, mutta niinpä se juna vaan eksyi taas kerran viihdyttämään poikaa iltapuuron aikana. Mies siihen tokaisi, että onhan "Hätä ei lue lakia" myös periaate ;)

Tsuk tsuk tsuk, täältä tulee juna!
Otetaan siis rennosti! Tärkeintä taitaa olla se, että lapsi kasvaa ja kaikilla on hyvä olla. Periaatteet on joskus syytä unohtaa.

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti, joka lohduttaa kovasti esikoisen odottajaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että mun löpinöistä on jollekin hyötyä. Onnea uuden elämänvaiheen kynnyksellä!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)