Kaksplus.fi

perjantai 30. syyskuuta 2016

Muistoja Pikkuveljen ensimmäisiltä viikoilta

Eilen illalla sängyssä pyöriessä jostain mieleen tuli yhtäkkiä Pikkuveljen ensimmäiset viikot. Mieleen tuli se onnellisuus, ja ilo mitä saatiin kokea pienen rakkaan nyytin syntymän jälkeen. Toisaalta, hyvin äkkiä mieleen muistui myös ne nyt pieneltä tuntuvat vastukset, jota matkalle sattui vähän turhankin monta. Näin jälkikäteen nuo vastukset tosiaan tuntuu pieniltä ja yksittäisinä ne aika pieniä olikin, mutta silloin kun hormonien myllertäessä yritti selvitä eteenpäin, ei ne tuntunut aina niin pieniltä jutuilta. Varsinkaan kun, vastuksia tuli tosiaan aika monta. 

Kirjottelen näitä itselleni muistoksi, jotta joskus voisin palata noihin reilun puolentoistavuoden takaisiin viikkoihin tämän kirjoituksen myötä. En halua pelotella tällä postauksella ketään. Oikeastaan nämä kaikki oli sellaisia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, joten ei auta kuin toivoa ettei jatkossa satu mitään tällaista vauva-arjen aloitusta (jos siis joskus vielä saamme pienen nyytin).


Pikkuveli syntyi suunnitellulla sektiolla, rv 38+2. Syntymän hetki oli ihmeellinen, olimme onnellisia. En kuitenkaan tuntenut mitään ylitsevuotavaa rakkautta pientä kohtaan. Se rakkaus syttyi pikkuhiljaa tuntien ja päivien kuluessa, sitten kun oma vointi alkoi parantua leikkauksen jälkeen.

1. Sektio oli sujunut hyvin, mutta heräämössä ollessa verenvuoto ei alkanutkaan loppumaan toivotulla tavalla. Jouduin viettämään useita tunteja heräämössä, ja kohtua paineltiin noin vartin välein. Se painelu tuntui todella k-i-p-e-ä-l-t-ä. En saanut ruokaa, koska oli riski joutua uudestaan leikkaukseen. Vauva kävi kätilön kans pienen hetken mun luona, noin 5-10minuuttia. Olisin halunnut vauvan ja miehen luokse synnyttäneiden osastolle, mutta en päässyt. Lopulta pääsin noin 6,5 tuntia vauvan syntymän jälkeen osastolle, ruokaa sain vasta noin 12 h leikkauksen jälkeen. Siihen mennessä olin juonut vain vähän mehua ja proteiinipirtelöä. Tämä tapahtui siis keskiviikkona.


2. Kotiinlähtötarkastus tehtiin jo hyvissä ajoin lauantaina, vaikka ei vielä tiietty milloin päästään kotiin. No, eipä päästy silloin lauantaina eikä, eikä sunnuntainakaan. Tuossa kotiinlähtötarkastuksessa lääkäri kuuli vauvan sydämestä sivuäänen. Sydänultraan päädyttiin lopulta kahdesti, lauantaina ja maanantaina. Lisäksi mitattiin vauvalta verenpainetta (neliraajapaineet) monta kertaa, useampana päivänä. Lopulta mitään erityistä ei kuitenkaan löytynyt.

3. Rautatiputus. Synnytyksen jälkeen menetin sen verran paljon verta, ja hemoglobiini oli niin matalalla, että lääkärit päättivät laittaa rautatiputuksen. Mulla on huono tasapaino, joten lääkäri ei halunnut ottaa riskiä mun kaatuilusta kotona pikkuisen kans.


4. Sinivalohoito, vol 1. Lauantai-iltana olisi ollut mahdollisuus päästä kotiin, mutta vauvan bilirubiiniarvot oli kohonnut liian paljon. Hänet laitettiin sinivalohoitoon. eli vuorokaudeksi vaippasillaan lampun alle. Patjana oli semmonen lämpöpatja, jottei pieni palellu. Silmäsuojat pidettiin päässä, jottei silmät vaurioidu siitä valosta. Vauvan piti olla kerrallaan vähintään kolme tuntia valossa, sitten sai ottaa maksimissaan puoleksi tunniksi rinnalle / vaipanvaihtoon. 

5. Kotiuduttiin maanantaina päivällä, eli vauvan ollessa viiden vuorokauden ikäinen. Saman viikon keskiviikkona päädyttiin takaisin sairaalalle, tällä kertaa lastenosastolle sinivalohoitoon (vol 2) kun bilirubiinit olivat taas koholla. Siellä vietettiin vuorokausi. Tämän reissun aikana mun jälkivuoto voimistui yhtäkkiä todella paljon. Olin ihan hädissäni, kun vuotoa vain tuli ja tuli...


6. En oo ihan varma missä järjestyksessä nämä kaikki tapahtui, mutta jossain välissä sektiohaava alkoi pullistua yhdestä kohdasta. Se tuntui epämiellyttävältä ja mua pelotti, että haava aukeaa siitä kohdalta ja alkaa tulehtua. (Mulla on kerran aikaisemmin tulehtunut pohjeleikkauksen jälkeen haava tosi pahasti, silloin en edes tuntenut kipua eikä mulla ollut kuumetta.). Käytiin näyttämässä haavaa päivystyksessä, mutta asialle ei tehty mitään.

7. Vauvan bilirubiiniarvot laski joka kerta hienosti sinivalohoidolla, mutta yhtä hienosti ne myös kohos uudelleen. Päädyttiin siis vielä kolmannen kerran sinivaloon, tällä kertaa toiselle lastenosastolle (tuolle osastolle isä ja esikoinen eivät saaneet tulla, koska esikoinen oli flunssassa ja sielä osastolla hoidettiin muun muassa syöpälapsia).


8. Jälkivuoto ei ottanut hiipuakseen ja kipu alkoi tuntua supistusmaisena kipuna alavatsalla. Kuume nousi, joten päädyin paikalliselle päivystysvastaanotolle. Ennen tätä reissua olin muuten yhtenä yönä käynyt jo päivystyksessä kovan vuodon ja kipujen takia. Ensimmäisellä reissulla noin viiskymppinen lääkäri totesi, että kyllä sitä vuotoa kuuluukin tulla. No jees, niin kuuluu, mutta ei kai holvaamalla?! Kuumeen noustua päädyin siis uudestaan päivystykseen ja silloin tulehdusarvot oli kohonnut ja mulla todettiin kohtutulehdus ja pissatulehdus. Onneksi selvisin pelkällä tablettihoitoisella antibioottikuurilla, ei siis tarttenu mennä osastolle antibioottitiputukseen.

Huhhuh, olikohan ne siinä kaikki? ;) 

Jälkikäteen sain kuulla ystävältä, että synnyttäneiden osastolta olisi mahdollisesti voinut saada kotiin sinivalopeiton. Ei olisi tarvinnut siis mennä lastenosastolle sinivalohoitoa varten. Tästä mahdollisuudesta ei ilmeisesti tiedetty lastenpäivystyksessä, jossa kävimme siis kontrolloimassa bilirubiiniarvoja ja sieltä meidät ohjattiin osastolle valohoitoon.

Aika on onneksi kullannut muistot. Tällä hetkellä nuista viikoista on päälimmäisenä mielessä onni, vaikka nuo ikävämmätkin asiat muistui mieleen.

6 kommenttia:

  1. Tää oli ja on kyllä niin kamalan kuuloistakin. Kaikki mahdolliset jutut kyllä sattuikin teille. Ja voi vaan kuvitella sun oloa, kun minäki jo sillon ku I synty ja joutui sitten vuorokaudeksi valohoitoon, itkin hormonihuuruisena että me ei päästä ikinä kotiin. Vaikka M oli koko ajan sairaalassa ku oltii perhehuoneessa, niin siltiki tuntui niin pahalta. Ja me kuitenki päästiin sitte 4vrk iässä pois, eikä tarvinnu sitte enää mennä.
    Mutta kyllähän näistä kaikista selviää, onneksi se palkinto on niin ihana. <3 kaikesta kärsimyksistä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ne hormonit saa kyllä kaiken tuntumaan niin hankalalta. Onneks nuo kaikki jutut ei tullut ihan samana päivänä, vaan noin kahen viikon aikana. Laskeskeltiin sillon joskus että tammikuun aikana tuli käytyä noin 15 kertaa Oysilla (mukana siis myös biliikontrollit). :S Muistan olleeni ihan maassa jo siitä ekasta sinivalohoitoon joutumisesta..

      Poista
  2. Tuntuu helpottavalta,että jollain muullaki on vastustanut synnytyksen jälkeen. Mulla kans synty keskimmäinen lapsi sektiolla. Eka kerran näin lapsen 13h ikäisenä ja silloinkaan en saanut vauvaa omaan huoneeseen. Vaan vauva oli tarkailussa eri osastolla. Kotiin päästyä vauva alko oleen itkunen jola hidasti kiintymistä vauvaan kuukausilla. Lopulta itse sairastuin kohtutulehdukseen ja siitä kymmenen kuukauden päästä tuli toinen kohtutulehdus. Onneksi on kuitenkin vielä taloon tullut uusi vauva ,jonka kans alku oli helppo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin onneks jo valmiiks että en saa vauvaa heti viereen, mutta en ollu oottanu ihan noin pitkää heräämöaikaa.

      Onneks oot saanu myöhemmin paremman kokemuksen vauva-arjen alusta. :)

      Poista
  3. Oijoi miten hurjaa ollu alku teillä! Meillä oli tää toinen kans sinivalossa pari viikkoa, ja kyllä aina itketti, kun uudestaan ja uudestaan joutu sairaalaan.Lopuks saatiin valomatto kotiin ja kotisairaala kontrolloi labrat sun muut. Onko teillä otettu lapsesta myöhemmin vielä hb? Meillä nyt otettiin n. 1-vuotiaana muusta syystä, ja se oli liika matala. Jäin sit vaan miettimään, voisko johtua tuosta sinivalosta osittain... Mut mennään tässä kuussa erikoislääkärille, täytyy kysyä sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista, mukava kuulla muidenkin kokemuksia. Hemoglobiinia ei oo kyllä mitattu, enkä oo tajunnut muutenkaan ajatella että sinivalohoidoista olisi ollut jotain sivuvaikutuksia. Mää oon itekki vauvana ollut valohoidossa, synnyin pikkukeskosena. Jos mmuistat, niin tuu kertomaan mitä erikoislääkäri tuumasi. :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)