Kaksplus.fi

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Oksennustautikammoinen äiti

Oksennustautikammo, onko semmoista olemassakaan? On, emetofobia on sille tarkempi nimitys. Ilmeisesti tuo emetofobia tarkoittaa tarkemmin ottaen oksennuskammoa. Oikeastaan mulla ei niinkään ole oksennuskammo vaan oksennustautikammo. Itse oksentamisessa ei sinänsä ole mitään ylitsepääsemättömän kammottavaa tai pelottavaa, vaan mua kammottaa oksennustauti, jossa koko perhe oksentaa pahimmassa tapauksessa yhtä aikaa.

Mun pelko ei onneksi oo onneksi vielä paisunut semmoseen mittakaavaan, että olisin kovin bakteerikammoinen ja siivoushullu, en myöskään kuljettele oksennuspussia mukanani, mutta autoon ajattelin viedä jemmaan roskapusseja ja talouspaperia - kaiken varalta ;) Oon myös viime aikoina syöttänyt lapsille (ja syönyt itse) maitohappobakteereita aikasempia vuosia aktiivisemmin. Ostin maitohappobakteerit purutabletteina, lapset syö niitä vähän turhankin innokkaasti! :D


 Tuntuu, että tämä kammo on nyt kevään tullen erityisesti nostanut päätään, liittyen kai siihen, että nyt just on tosi paljon vatsatautia liikkeellä. Aina jos kuulen jostain jonkun sairastuneen oksennustautiin, tai luen aiheesta, mulle tulee tosi huono olo. Jos illalla nukkumaan menon jälkeen kuulen esikoisen yskivän, vaikeroivan tai muuten vaan nukkuvan levottomasti, kuvittelen samantien hänen kohta oksentavan. Ja mulle itellekin tulee samantien tosi huono olo, enkä voi nukkua. Luulen että tällaisen kammon syntymiseen on kaksi syytä: miehen diabetes ja mun "jalattomuus" yhdistettynä pieniin lapsiin.

Mun miehellä on ykköstyypin diabetes, joka aiheuttaa omat harminsa oksennustaudin iskiessä. Jos veressä on insuliinia vaikuttamassa taudin alkaessa, voi verensokeri laskea nopeasti vaarallisen alas kun ei mikään pysy mahassa. Tämä aiheuttaa tietysti vaarallisia tilanteita ja sydämentykytyksiä vähän itse kullekin. Glucagen ja esimerkiksi hunajan siveleminen suun sisäpinnalle auttavat kyllä hädän hetkellä, mutta aina niitä ei valitettavasti ole saatavilla (koska mies ei kuskaile glucagen -piikkiä koko ajan mukana).

Nyt kun en pysty kävelemään enkä siis pysty kovinkaan hyvin huolehtimaan yksin lapsista, pelkään että jollekin meistä tulee oksennustauti. Jos itse alkaisin oksentaa, mulla olisi hankaluuksia päästä vessaan oksentamaan. Ja toisaalta, jos lapset oksentaisi, mulla olisi hankaluuksia siivota jälkiä. Jos taas mies oksentaisi, mulla olisi hankaluuksia auttaa häntä verensokerin mittaamisessa, glucagenin pistämisessä ja mahdollisten sotkujen siivoamisessa sekä lastenhoidossa. 

Hankalaa joka tapauksessa, eli toivon todella ettei meille tuu oksennustautia! Niin, mikäkö oli tämän kirjoituksen pointti? Kertoa, että oksennustautikammoa on olemassa ja saada mahdollisesti vertaistukea. Onko siellä muita oksennuskammosta tai oksennustautikammosta kärsiviä? Oisko vinkkejä miten tuota kammoa vois helpottaa tai jopa poistaa sen kokonaan?

12 kommenttia:

  1. Mä olin ennen ihan hysteerinen oksennustautien kans. Jos joku lapsista ilmoitti, että on maha kipeänä, valahdin kalpeaksi ja näin sieluni silmin sen tautiepisodin pahimman skenaarion, ja siihen vielä vähän liioittelua päälle. Ei kyllä yhtään helpottanut tilannetta. Pikkuhiljaa vuosien varrella ja useammasta taudista hengissä selvinneenä olen jo vähän karaistunut. Edelleen se on pahin mahdollinen tauti, joka voi iskeä, mutta nyt osaan suhtautua siihen ihan realistisesti, jos kuulen että jossain on tautia. Toki ymmärrän teidän tilanteen, että teillä se tosiaan olis hankalampi homma jos se tauti iskisi. Joten toivotaan ettei iske.❤
    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä kuulla että tämä voi ajan kans helpottaa.. Eilen illalla taas nukahtaminen venähti piiitkälle yöhön kun kuuntelin molempien poikien ääniä vuorotellen. Meillä esikoinen osaa jo sanoa jos on maha kipeä, ja todellakin heti kuvittelen, että kohta oksentaa. :S Pienempi ei vielä osaa sanoa semmosia, vaikka puhuukin jonkin verran.

      Ymmärrän kyllä, että tautiahan se vaan on ja siitä voi jotenkin selvitä, mutta kyllä se silti kammottaa. Eniten harmittaa, että oma kroppa alkaa taistella vastaan eli tulee huono olo, jalat tärisee ynnä muuta. Kiitos kommentista, Emmi!

      Poista
  2. Täällä toinen oksennustautikammoinen ilmoittautuu, hep! Voi että, olipa helpottavaa lukea sinun postaus!

    Minä olen koko pienen ikäni pelännyt mokomaa tautia! Lapsena meillä sairastettiin Sitä ihan t o d e l l a harvoin, siis ehkä jokakolmasvuosi, ja jotenkin onnistuin pelätä niin paljon, ettei se päässyt iskemään minuun. :D Nyt aikuisiällä olen joutunut Sen pari kertaa sairastamaan, mutta suhtautuminen Siihen ei ole muuttunut yhtään aikuisemmaksi...

    On oikeasti todella kuormittavaa pelätä Sitä kuin ruttoa! Voin ehkä vain vähän laidasta ymmärtää, mitä Sen sairastaminen teidän perheessä tarkottaisi, joten ymmärrän täysin pelkosi! Vaikka meillä se sairastaminen olisi varmasti normaalia: miehen kanssa säntäilisimme ämpärit ojossa välillä omia, välillä lasten "koppeja", niin silti olen varmaan jo kuukauden ajan kauhulla herännyt öisin, jos jompikumpi lapsista yskähtää tai valittaa unissaan. Ja todellakin, minullakin alkaa kiertämään vatsassa, jos kuulen tai luen jonkun jossain toisella puolella Suomea sairastuneen mokomaan! Aika ahdistavaa! Mutta onneksi löysin vertaistukea :)

    Tsemppiä meille! Toivottavasti vältytte (ja mekin vältymme) taudilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti oli kyllä koko päivän paras juttu, kiitos Essi! Bloggaamisessa on parasta se, että voi antaa vertaistukea ja itsekin samalla saada sitä. Kommentit on tosi tärkeitä tässä asiassa. Me on muutama mahatauti koettu perheen kans, viime keväänä mies ja esikoinen sairasti pariin kertaan mut onneks mulle ja kuopukselle ei tullut mitään (muuta kuin mulle valeoireita). Tsemppiä taudin välttelyyn, jospa selvittäis ilman sitä mahtipalkintoa! ;)

      Ps. Poistin sun toisen identtisen kommentin, Blogger jostain syystä joskus laittaa kaks samanlaista kommenttia peräkkäin.

      Poista
  3. Tähän asti ollaan perheenä vältytty ko.taudilta, koputan puuta että myös nyt vältytään. Jonkulainen oksennustautikammo on myös täällä, tullu lasten myötä. Tänä keväänä kyseinen kammo on vielä kamalampi, viimeisillään raskaana/vastasyntyneen kanssa tautia ei todellakaan kaivata tähän tupaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, onpa mahtavaa että ootte tähän asti selvinny. Ei kyllä ois helppoa teilläkään jos tauti osuis kohdalle, joten toivotaan että vältytte siltä! Tsemppiä loppuraskauteen <3

      Poista
  4. Niin samoja ajatuksia kuin itsellä. ;) Kammottava tauti ja ajatuskin siitä kauhistuttaa. Heti lukiessa alkoi mahassa ällöttää. Jospa vältytään mahdollisimman pitkään yökiltä. :/
    Lasten myötä on alkanu paljon enemmän kammottamaan vaikka eihän se lystiä ennen sitäkää oo ollu. Laidasta vaan voin kuvitella, että mitä hommaa se on teidän tilanteessa. (huhhuh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten oo ainut, vaikka eihän tätä toki kellekään toivois.. Nyt oon jo alkanu miettiä että voidaanko mennä johonkin yleisille paikoille, ettei vaan saada tautia.. :S

      Poista
  5. Täällä kans yks pahasti kammoava! Kaikki yrjöömisen äänet, näkemiset yms. Saa voimaan pahoin. Kotonakin sisarukset aina seuras huvittuneena kun pelkäsin niin paljon. En tiiä pääseekö tästä kammosta koskaan. Vinkkinä muuten et valkopippuria nassuun jos ootte tekemisissä sairastuneiden kanssa. 10 kpl annoksina vähintään kerran päivässä. Meillä porukka ei oo enää moneen vuoteen kaikki sairastunu ku alettu syömään noita, saattanu selvitä vaan jopa yhdella sairastuneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta valkopippurivinkistä kuulinkin jostain, mihinköhän se oikeen perustuu? Vois kyllä kokeilla, jos/kun tauti iskee! :D

      Mä huomasiin, että periaatteessa mua ei oksentaminen sinänsä kammota, mut erityisesti lasten kohdalla pelkään sitä ekaa yrjöä joka tulee melko varmasti sänkyyn/lattialle/matolle/sohvalle tms. paikkaan ja sitte joudutaan siivoamaan. :/ Ei oo kivaa tämmönen, mut onneks on kohtalotovereita ;)

      Poista
  6. Kuin olisin itse tuon kirjoittanut, paitsi jalkani toimivat mutta muuten kyllä kirjoituksesi natsasi täysin omaan elämääni ja pelkoihini.
    Minulla tämä oksennustautikammo on ollut nyt vasta puoli vuotta näin pahana että valvon öisin sydän tuhatta ja sataa lyöden jos joku lapsista vähänkin ääntelee nukkuessaan.
    Olen ajatellut että olenpa hölmö, mutta en sitten näköjään ole yksin hölmö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä postausta kirjottaessani kuvittelin, että oon ainut, jolla on tämmönen kammo (vaikka olin asiasta lukenutkin netistä). Enää en luule niin, kiitos teidän ihanien kommenttien. Tsemppiä oksennustautikammon kans elämiseen, päivä kerrallaan mennään!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)