Kaksplus.fi

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Lapsimessujen fiiliksiä

Istun junassa matkalla kotiin. Päätettiin matkustaa Oulusta Helsinkiin ja takaisin junalla, jotta matkanteko sujuu mukavammin. Reissussa on nimittäin mukana mun sisko ja hänen 8 kk ikäinen vauva, joka ei viihdy turvakaukalossa hereillä ollessa. Vauvan kannalta juna osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi jo menomatkalla, mun osalta ei niinkään, kun joudun istumaan koko matkan omassa pyörätuolissa. En voi nojata päätä matkan aikana mihinkään, jos ei vaunussa ole tyhjiä paikkoja (ainakin nyt alkumatkasta on vielä ihan täyttä). Mun matkaseura joutui vieläpä ottamaan istumapaikat paluumatkalle toisesta vaunusta :/ Edit: Pääsin onneksi molemmilla matkoilla istumaan osan matkasta oikealla penkillä, jee!



Fiilikset messuista näin tuoreeltaan on oikein hyvät, kannatti lähteä! Näytteilleasettajia oli mukavan monipuolisesti, joten mullekki riitti katseltavaa vaikka meillä ei olekaan aivan vauvaa. Kädentaitomessujen puoleen olin kyllä vähän pettynyt, tarjontaa oli vähän. Lapsimessuilla oli luonnollisesti paljon porukkaa, mutta yllättävän hyvin käytävillä pääsi kuitenkin kulkemaan. Kaikille osastoille en kuitenkaan päässyt/mahtunut  pyörätuolilla. Me oltiin Messukeskuksella aamulla heti klo 9 kun ovet aukesivat ja pois lähdettiin vasta kun messut suljettiin. Otettiin siis kaikki ilo irti matkoihin ja messulippuihin kulutetuista euroista, mun messulipun tosin tarjosi Messukeskus. Aamulla oli ihanan väljää, paitsi suurimman lastenvaatehypetyksen kohteena olevan Gugguun osastolle piti jonottaa jo silloin (toim. huom, en kokenut tarvetta mennä ko. osastolle :D).


Tässä vaiheessa messuilua takana noin 9h :D
Jotain tarttui toki mukaankin, mutta palataan niihin sitten kun pääsen kotona tarkistamaan pusseista mitä kaikkea tuli ostettua ;) Kiitos matka- ja messuseurasta ihanat siskot sekä siskon rakas tyttö<3 Ehkäpä ens vuonna uudestaan?

Yhteistyössä Messukeskus.

Kävitkö Lapsimessuilla? Olitko tyytyväinen messujen tarjontaan?

2 kommenttia:

  1. Hurja matka kyllä teillä messuille! Kiva, että messut oli mieluisa tapahtuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä oli kyllä matka, mutta todellakin kannatti lähteä! :) Oishan me voitu olla reissun päällä vielä toinenkin yö, mutta aikataulullisista syistä lähdettiin messuilta suoraan junalla kotiin.

      Harmi kun ei satuttu törmäämään messuilla, vaikka samana päivänä käytiinkin!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa päivääni suuresti! Kiitos, kun jaksat kommentoida :)